Astevaihtelu kantasuomessa

Kielen kehityksen kurssilta kantasuomen astevaihtelusta

Lehtinen 2007: Kielen vuosituhannet. Suomen kielen kehitys kantauralista varhaissuomeen. 

Oma tekemäni kuva

Suffiksin i ja muita vaihteluita

finlectura

VISK esimerkkejä vaihtelusta

Avotavu ja umpitavu astevaihtelussa

Avotavut ja umpitavut ASTEVAIHTELUSSA

finnlectura: 

Jokainen vokaaliin päättyvä tavu on avotavu, esim. ka-la, ma-ta-la, konsonanttiin päättyvä tavu umpitavu, esim. mat-kus-ta-es-saan.

Umpitavuja ovat myös ne tavut, jotka kirjoituksessa loppuvat vokaaliin mutta joiden lopussa tapahtuu >loppukahdennus, esim. kaste laskeutuu > [kastel laskeutuu].

Luennolta:

Astevaihtelussa vahva aste on historiallisesti ollut avotavun edessä ja heikko aste umpitavun edessä. 

Poikkeuksia on paljon!

* Illatiivi: kattoon
* HUONE-tyyppi

* Passiivin preesens: imperfektissä heikko aste on säännönmukainen; "nukuttiin" 

* 4. verbityyppi "supistumaverbit": hakata, hakkaan

Morfofonologinen astevaihtelu

Verbin vartalo

Partisiippien muodostus ja taivutus

Partisiippien muodostus ja taivutus

Partisiipeilla on täysi luku- ja sijataivutus kuten nomineilla.

VA-partisiippi

Aktiivi muodostetaan vokaalivartalosta: teke|vä, luule|va

Passiivi muodostetaan konsonanttivartalosta: teh|tä|vä, luul|ta|va

NUT-partisiippi

Muodostetaan konsonanttivartalosta: teh|nyt, luul|lut

Muodostaa oman taivutustyyppinsä.

väsynyt : väsynee|n : väsynyt|tä

TU-partisiippi

Muodostetaan konsonanttivartalosta: teh|ty, luul|tu

Agenttipartisiippi

Muodostetaan vokaalivartalosta: teke|mäni, luule|mani

Kieltopartisiippi

Muodostetaan vokaalivartalosta: teke|mätön, luule|maton

Muodostaa oman taivutustyyppinsä, johon kuuluvat myös tOn-päätteiset nominit (karitiiviadjektiivit)

uskomaton : uskomattoma|n : uskomaton|ta (kieltopartisiippi)

uskoton : uskottoma|n : uskoton|ta (karitiiviadjektiivi)

Infinitiivien muodostus ja taivutus

Infinitiivien muodostus ja taivutus

A-infinitiivi

Muodostetaan konsonanttivartalosta: teh|dä, luul|la.

Pidempi muoto (translatiivi): sano|a|kse|ni, teh|dä|kseni

Kaikilla verbeillä ei ole luontevaa A-infinitiiviä. niitä on noin 10.

E-infinitiivi

Muodostetaan konsonanttivartalosta: teh|den, luul|len

Instruktiivi |n| ja inessiivi |ssA|: sano|e|n, teh|de|n; sano|e|ssa, teh|de|ssä

Passiivin tunnus: sano|tta|essa •

MA-infinitiivi

Muodostetaan (vahvasta) vokaalivartalosta: tekemä|ssä, luule|ma|ssa

Inessiivi, elatiivi, illatiivi, adessiivi ja abessiivi.

sano|ma|ssa, sano|ma|sta, sano|ma|an, sano|ma|lla, sano|ma|tta

Verbin taivutus; partisiippi

PARTISIIPIT

VA-partisiippi (1. partisiippi)

sanova, juova, nouseva, tuleva jne.

tunnus vA

passiivimuodot sano|tta|va, juo|ta|va jne.

NUT-partisiippi (aktiivin 2. partisiippi)

sano|nut, men|nyt, tul|lut, nous|sut

tunnus nUt lUt sUt

NUT-partisiippi on aktiivi- ja TU-partisiippi passiivimuoto

olen sanonut (aktiivi), on sanottu (passiivi)

TU-partisiippi (passiivin 2. partisiippi)

sano|ttu, men|ty, tul|tu, nous|tu

passiivin ja partisiipin tunnusta ei voi segmentoida erikseen.

PARTISIIPPI 2

Kenen/minkä tekemä?

Agenttipartisiippi

Morfologisesti samanlainen kuin MA-infinitiivi, mutta syntaktisesti erilainen. Eli muoto on kuin MA-infinitiivissa, mutta käyttö on esimerkiksi adjektiivimaista. 

Tunnus |mA| + possessiivisuffiksi

hänen kirjoitta|ma|nsa kirja, minun teke|mä|ni katiska

poss. suffiksia ei ole, jos tekijä on mainittu:

Dostojevskin kirjoitta|ma kirja

Kieltopartisiippi

Tunnus |mAtOn|

sano|maton, teke|mätön

…nyt on myönnettävä että ilmassa on paitsi kesän hento, lupaava tuoksu, myös orastava leivontaintoutuminen.

Olin juuri nousemassa junaan, kun…

Alahan laputtaa.

Puunmyyntitulojen ennakonpidätystä varten on ymmärtääkseni mahdollista hakea muutosverokortti…

Lapset leikkivät myrskyn kaatamassa puussa.

Suoraan sanoen yleisvaikutelma oli positiivinen.

Verbin taivutus; imperatiivi

IMPERATIIVI

Imperatiivissa tunnus ja persoonapääte sulautuvat yhteen:

yksikön 1. persoona:

yksikön 2. persoona:

monikon 1. persoona:

Yleensä mon. 1. persoonassa käytetään passiivia: sanotaan

ISK §1654

monikon 2. persoona:

Kieltoverbi on älä : älkää

älä sano: älkää sanoko

3. persoonan imperatiivimuodoista ja passiivista käytetään myös nimitystä jussiivi (ISK §1666).

yksikön 3. persoona: sano|koon, älköön sanoko

monikon 3. persoona: sano|koot, älkööt sanoko

passiivi: sano|tta|koon, älköön sanottako 

Verbin taivutus; modus

MODUS

Indikatiivi on tunnukseton:

sano|n, sano|t, sano|o, en sanox

Konditionaalin tunnus |isi|:

sano|isi|n, sano|isi|t, en sano|isi, sanotta|isi|in

Perfektissä konditionaalin tunnus on apuverbissä:

olisin sanonut *olin sanoisinut

Potentiaalin tunnus |ne|:

sano|ne|e, sano|ne|t, ei sano|ne, sanotta|ne|en

Potentiaalin tunnuksen n assimiloituu vartalon loppukonsonanttiin.

tul|la : tul|lee (< *tul|nee)

nous|ta : nous|see (< * nous|nee)

Perfektissä apuverbinä on liene- (olla-verbin potentiaalimuoto).

olen sanonut (indikatiivi) : lienen sanonut (potentiaali)

oli sanottu : lienee sanottu

Verbin taivutus; tempus

TEMPUS

sanon sinulle viimeisen kerran

→ preesensissä ei ole tempuksen tunnusta.

sano|i|n, sano|i|t, sano|i…

→ Imperfektin tunnus |i|

Käytetään vain indikatiivissa.

sanoisin (preesens) : olisin sanonut (perfekti)

sanonen : lienen sanonut

→ Muissa moduksissa ainoa mennyt aikamuoto on perfekti

Perfekti ja pluskvamperfekti ovat liittotempuksia, joilla ei ole omaa tunnusta.

apuverbi (olla) + pääverbin NUT-partisiippi (passiivissa TU-partisiippi)

olen sano|nut (perf.), olin sano|nut (pluskvamp.)

on sano|ttu, oli sano|ttu

”kaksoispassiivi” ollaan sanottu, oltiin sanottu 

Verbin taivutus; kieltomuoto

Luennolta muistiinpanoja

Kielteiset ilmaukset ovat liittomuotoja.

Niissä on taipuva kieltoverbi (apuverbi)

Preesensissä pääverbi on kieltomuodossa.

Koska persoonapääte on kieltoverbissä, sitä ei ole enää pääverbissä

vrt. sano|n, sanoisi|n : en sanox, en sanoisi

Indikatiivin kieltomuoto on äänteellisesti sama kuin yks. 2. p. imperatiivi.

Tule tänne! (imperatiivi) Enkä tule! (kieltomuoto)

[tulet tänne]

Kieltoverbillä on persoonapäätteet, mutta ei tempustaivutusta.

en sano, en sano|nut, en ole sano|nut, en ollut sano|nut

ei sano|ttu, ei ole sano|ttu, ei ollut sano|ttu 

Verbin taivutus; passiivi

Luentokalvoilta muistiinpanoja: 

PASSIIVI

Passiivin tunnus liittyy suoraan verbin vartaloon.

Sen jäljessä tulevat tempuksen tai moduksen tunnukset ja passiivin persoonapääte |Vn| .

sano|ta|an

ei sano|ta.

sano|ttiin

|ttiin| on ”nippumorfeemi”: sen osia on hankala segmentoida erikseen

*ei sanotti vs. ei sanottu

sano|tta|isi|in

ei sano|tta|isi 

Indikatiivin preesensissä?

|tA|, |dA|, |lA|

sano|taan, ui|daan

ol|laan, kävel|lään (kons. vartalo)

Poikkeuksia: sur|raan, men|nään…

Imperfektissä?

|ttiin|, |tiin|

sano|ttiin, ui|tiin, ol|tiin, kävel|tiin jne. 

Passiivin ja imperfektin tunnukset ja persoonapääte sulautuvat yhteen

Konditionaalissa ja potentiaalissa?

|ttA|, |ta|

sano|taan : sano|tta|isi|in : sano|tta|ne|en

ui|daan : ui|ta|isi|in : ui|ta|ne|en

kävel|lään : kävel|tä|isi|in : kävel|tä|ne|en 

Verbin taivutus

Verbin taivutus; infinitiivi

Verbin A-infinitiivi tunnus?

Palauta mieleesi verbien teemamuodot

Etsi vartalo monikon 2. persoonaan käskymuodosta

nähdä, palaa, pelata, sytyttää, tarvita, tulla, valaista

Vertaa vartaloa A-infinitiiviin (lyhyt muoto). Mikä osa siis tunnusta?

A-INFINITIIVI

Mitä tehdä?

sano|a, juo|da, nous|ta, tul|la

→ Tunnus verbityypistä riippuen: A dA tA lA 

rA  ja nA vain parissa verbissä: sur|ra, pur|ra, pier|rä, men|nä, pan|na (vrt. passiivi)

A-infinitiivi aiheuttaa rajageminaation:

Tunnus voidaan kirjoittaa Ax /dAx jne.

[onko pakko sanoaj jotakin]

A-infinitiivin pidempi muoto (translatiivi)

sano|a|kse|ni

Pidemmän muodot lopussa on possessiivisuffiksi. 

E-INFINITIIVI Mitä tehden? Mitä tehdessä?

sano|e- (sano|e|n, sano|e|ssa)

juo|de-, nous|te-, tul|le-

→ Tunnus e de te le verbityypistä riippuen + sijapääte

Kaksi sijapäätettä:

Poikkeukselliset päätteet samoilla verbeillä kuin passiivissa ja A-infinitiivissä:

sur|re-, pur|re-, men|ne-

Instruktiivimuoto ei taivu.

Inessiivimuodoissa kaksi taivutuskategoriaa:

possessiivisuffiksit: sanoa?

passiivitaivutus sanoa?

MA-INFINITIIVI Mitä tekemässä/tekemästä/tekemään/tekemällä/tekemättä?

→ Tunnus |mA| + sijapääte

sano|ma|ssa, juo|ma|ssa, nouse|ma|ssa, tule|ma|ssa jne.

Mahdolliset sijamuodot ovat ine ela illa ade abe

sano|ma|ssa, sano|ma|sta, sano|ma|an, sano|ma|lla, sano|ma|tta

Instruktiivi (ISK: ”marginaalinen”): pitää sano|ma|n

Mitä minun pitikään sanoman(i)?

instruktiivilla myös passiivimuoto sano|tta|ma|n

Instruktiivimuotoja on esim raamatussa.

Nominien vartalot ja taivutustyypit

Sama taivutustyyppi= äänneasu vaihtelee samalla tavalla. Taivutustyyppi ei pilko sanoja vartaloiksi ja suffikseiksi. Mallina yhden taivutustyypin taivutusparadigma (=malliparadigma) tai tietyt taivutusmuodot (=teemamuodot). Teemamuodot vastaavat sanan vartaloita.

Taivutustyyppien märä vaihtelee eri lähteissä, e ole yhtä yhteistä käytäntöä.

Luennoilla käytettiin seuraavia taivutustyyppejä:

Genetiivin monikko 1 ja 2

Sijamuotojen päätteitä

Komparaatio

komparaatio VISK

Komparaatiolla tarkoitetaan olioiden, asiaintilojen tai tilanteiden vertaamista toisiinsa jonkin ominaisuuden asteen tai määrän suhteen. 

Sananmuotojen näkökulmasta komparaatio on komparatiivin ja superlatiivin muodostamista, joka tyypillisimmin koskee adjektiiveja, adjektiivistuneita partisiippeja ja adjektiivikantaisia adverbeja (mukavampi, suosituin,hauskemmin) mutta myös monia muita adverbeja ja eräitä kvanttoripronomineja (harvemmin,useimmat). 

Komparaatio edellyttää, että vertailtava on hahmotettavissa suhteelliseksi ominaisuudeksi. Näin ollen myös suhteellista sijainti- tai ajankohtaa ilmaisevista adverbiaalina esiintyvistä substantiiveista voi muodostaa komparaatiomuotoja, esim. rannempana, illemmalla, samoin kuvailevista substantiiveista, esim. Tomppelimpikin sen ymmärtää. (» § 633–.)

Kieliopillinen sija ja semanttinen sija

kieliopillinen sija VISK

Kieliopillinen sija on yhteisnimitys nominatiiville, genetiiville, partitiiville ja akkusatiiville, joita käytetään keskeisissä kieliopillisissa tehtävissä: subjektissa, objektissa ja predikatiivissa (kullakin sijalla on muitakin tehtäviä). Nimityksen taustalla on myös se, että kieliopillisen sijan käyttö riippuu muita sijoja selvemmin lauseen rakenteesta. 

semanttinen sija VISK

Semanttinen sija on nimitys adverbiaalina toimivien lausekkeiden sijamuodoille eli paikallissijoille ja vajaakäyttöisille sijoille; niillä on tyypillisesti selvempi oma merkitys kuin kieliopillisilla sijoilla (» § 1223).

Johtaminen

Astevaihtelu ja sanan vokaali- ja konsonanttivartalot

Ihan ensin kaavioni vokaali- ja konsonanttivartaloista, jotka liittyvät astevaihteluun sikäli, että vokaalivartalon vaihtelua ei ole ilman astevaihtelua. 

Sanalla on aina vokaalivartalo ja se voi olla vaihteleva, eli vahva tai/ja heikko, jos sana osallistuu astevaihteluun. 

Jos se ei osallistu astevaihteluun, niin sillä on vaihteluton vokaalivartalo. 

Joskus sanalla voi olla vokaalivartalon lisäksi myös konsonanttivartalo, mutta useimpien lähteiden mukaan (jostain syystä muistiinpanoissani lukee toisin..) ei voi olla pelkkää konsonanttivartaloa. 

WIKI

VISK : Astevaihtelu on nimitys sanan vartalon viimeisellä tavunrajalla ilmenevälle äännevaihtelulle, joka koskee klusiileja k, p ja t silloin, kun tuon klusiilin edellä on soinnillinen äänne eli vokaali tai soinnillinen konsonantti. 

kvantitatiivinen astevaihtelu

Kvantitatiivinen astevaihtelu tarkoittaa geminaattaklusiilien kk, tt ja pp vaihtelua vastaavien yksinäisklusiilien k, t ja p kanssa sanavartalon viimeisellä tavunrajalla, esim. kukka : kukan

kvalitatiivinen astevaihtelu

Kvalitatiivinen astevaihtelu tarkoittaa klusiilien k, t ja p vaihtelua samassa paikassa ääntyvän soinnillisen konsonantin kanssa sanavartalon viimeisellä tavunrajalla, esim. aurinko : auringon

Tenttikysymyksien arvailua

Mihin vartaloita ja sääntöjä tarvitaan?

Jos tulee jokui tämän tyylinen kysymys, niin siihen on vastaus esimerkiksi luennon 2 muistiinpanossa: Abstrakti kielenkuvauksen malli, pedagoginen malli, kognitiivinen prosessinkuvaus, kielitietous, tiedon jano

Miten voi selittää monikon tai imperfektin astevaihtelu?

V: Luento 2:

A) Monikon tai imperfektin i:n edellä tapahtuvat muutokset voidaan selittää sääntöjen avulla tai
B) oletetaan että on olemassa alivartaloita ts monikko- tai imperfektivartaloita
--> mitä enemmän säänbtöjä, sitä vähemmän vartaloita

Mitä eroa on taivuttamisella ja johtamisella?

V: Luento 2:

Taivutuksessa muodostetaan sananmuotoja samasta sanasta. Sanaluokka ei muutu. Produktiivista.

Johtamalla syntyy uusi sana, jolla on uusi merkitys ja täysi taivutusparadigma. Sanaluokka voi muuttua. Ei produktiivista. Johtaminen ei ole yhtä säännöllistä.

Rajatapauksia  on esim:

- Partisiippi ja komparaatio. Lasketaan taivutukseen, mutta toisaalta ne ovat uusia sanoja, joita voi edelleen taivuttaaa.
-sti (adjektiivista adverbi) ja -minen (verbistä substantiivi) johdokset. Lasketaan johtamiseeen (sanaluokka muuttuu), mutta muodostus on hyvin produktiivista.

perussana

perussana

Perussana on vartaloltaan yksimorfeeminen, jakamaton sana, siis ei johdos eikä yhdyssana, esim.kala, yksi, pestä (» § 145). 

PL Suomen kielioppi: Johtamattomia ja yhdistämättömiä perussanoja on noin 6000

Predikaatti

predikaatti

Predikaatti on nimitys lauseenjäsentehtävälle, jossa voi toimia yksinkertainen finiittiverbi (Lapsi nukkuu), liittomuoto, verbiketju tai verbiliitto (Hän on yleensä tullut ajoissa, Meidän on lähdettävä ajoissa, Sinä taisit nukkua pommiin)

 sekä verbin ja jonkin toisen ilmauksen muodostama idiomaattinen kokonaisuus, 

esim. Mietinnön oli määrä valmistua tänään,Tuletteko te toimeen? 

Kopulalauseen predikaattina toimii olla-verbi yhdessä predikatiivin tai adverbiaalin kanssa: 

Lapsi on iloinen, Kello oli kaksi, Hän on sairaana. (» § 868.) 

Perinteisesti kieliopeissa on samastettu verbin finiittimuoto ja predikaatti. (VISK)

Partitiiviobjekti

partitiiviobjekti

Partitiiviobjekti, ts. partitiivisijainen objekti, on vastapooli totaaliobjektille, joka edustuu muissa objektin sijoissa eli genetiivissä, nominatiivissa ja akkusatiivissa. 

Partitiiviobjekti esiintyy kielteisessä lauseessa; muuten sillä ilmaistaan rajaamattomuutta, joka koskee koko tilannetta (Katselen televisiota) tai tarkoitettua määrää (Löysin mustikoita). 

Eräät verbit, esim. epäillä,harrastaa ja hävettää saavat pelkästään partitiiviobjektin. (» § 930–.)

Totaaliobjekti

totaaliobjekti

Totaaliobjekti on yhteisnimitys nominatiivi-, genetiivi- ja akkusatiivisijaiselle objektille; 

sen vastapooli on partitiiviobjekti. 

Totaaliobjektilla ilmaistaan rajattuutta, joka koskee joko 

tilannetta (Katsoin ohjelman loppuun)

tarkoitettua määrää (Löysin lapset pihalta); 

muodoltaan kielteisessä lauseessa se osoittaa merkityksen myönteisyyttä, esim. Eikös oteta vielä yhdet. 

Itse sijamuodon valinta riippuu NP:n tyypistä (Löysin sinut ~ lapsen ~ lapset) ja

lauseen rakenteesta (Löysin lapsen, Pihalta löydettiin itkevä lapsi). (» § 930–.)

Perussubjekti

Perussubjekti

Perussubjekti on nimitys prototyyppiselle subjektille, joka on nominatiivissa ja jonka kanssa verbi kongruoi persoonan ja (etenkin norminmukaisessa yleiskielessä) luvun suhteen

esim. Tyttö käveli rannalla, Tytöt kävelivät rannalla. 

Perussubjektin lisäksi erotetaan e-subjekti (eksistentiaalilauseen subjektista) ja genetiivisubjekti.

Genetiivisubjekti

GENETIIVISUBJEKTI VISK

Genetiivisubjekti eli genetiivisijainen subjekti esiintyy nesessiivirakenteessa, jossa predikaatti on yksipersoonainen tai yksipersoonaisessa käytössä, 

esim. Minun täytyy nyt lähteä. 

Genetiivi on tavallinen subjektin sija myös infiniittisissä rakenteissa

esim. Kuulin siivoojan tulevan, Hänen lähdettyään rentouduin, Onko tämä sinun tekemäsi? Annoin lapsen yrittää itse. (» § 910.)

Suffiksit: johdin, tunnus, pääte

suffiksi

Suffiksi on yleisnimitys itsenäisenä sanana esiintymättömälle kielenainekselle, sidonnaiselle morfeemille, joka liittyy sanan vartalon perään. Esim. johdin ja taivutuspääte ovat suffikseja. (VISK)

Suomen kielen sanat ovat joko johtamattomia ja yhdistämättömiä perussanoja, tai johdoksia ja yhdyssanoja (Leino -89)

1) Johdin Johdin on sanavartaloon liittyvä itsenäisenä sanana esiintymätön kielenaines, jolla sanasta muodostetaan toinen sana. Taivutusmuotoisessa sanassa johdin on taivutuspäätteiden edellä, esim. suruttoma lla, lauleskele n. (» § 156.) 

2) Tunnus Tunnus on yleisnimitys kieliopillista kategoriaa ilmaisevalle itsenäisenä sanana esiintymättömälle kielenainekselle, sidonnaiselle morfeemille, joka liittyy sanan vartaloon. Esim. verbinmuodossakatsoimme on imperfektin tunnus i ja monikon 1. persoonan tunnus -mme, substantiivissapuhelimissa on monikon tunnus i ja inessiivin -ssa. Persoonan ja sijan tunnuksia sanotaan myös päätteiksi. (» § 53.)

Leino K.O.: Tunnus on suffiksi, jonka avulla muodostetaan sanavartalosta samaan taivutusmuotojen sarjaan, eli paradigmaan uusi alivartalo.

3) Pääte ilmaisee sanan suhteen toisiin sanoihin (Leino -89)

Nomini: Sijapäätteet
Verbi: persoonapäätteet

VISK sanoo öpaut saman asian.

4) Liite on joko omistusliite (possessiivisuffiksi) tai liitepartikkeli. 

VISK: Liite on itsenäisenä sanana esiintymätön morfeemi, joka liittyy sananmuotoon, ei vartaloon, esim. sinullahan, teitkö, enkä. 

Liitepartikkeleita ovat -han ~ -hän, -ko ~ -kö, -ks, -kin, -pa ~ -pä, -s sekä liitekonjunktio -kä. 

Lähellä liitteitä ovat syntagmaattisten sulaumien jälkiosat, esim. ettei. (» § 125–.) 

Possessiivisuffiksit eli omistusliitteet ovat pikemmin taivutuspäätteitä kuin liitteitä siinä suhteessa, että ne liittyvät nominatiivimuotoisen sanan vartaloon (piirteesi); ne sijoittuvat kuitenkin muiden taivutuspäätteiden jälkeen (perhettämme, perheessäni). Keskeiset liitepartikkelit liittyvät käytännöllisesti katsoen kaikkien sanaluokkien sanoihin, possessiivisuffiksit eivät.