Kaavio lauseenjäsenistä PIRKKO LEINO

Peruslausetyypit

Kielioppien äärellä -luennolta

Peruslausetyypit

Rakenne:  

Subjekti alussa: Intransitiivilause, transitiivilause, prediatiivilause

Ei subjektia: Tilalause, kokijalause

Adverbiaali alussa: Eksistentiaalilause, omistuslause, tuloslause = e-lauseet

Lause lauseenjäsenenä

Kielioppien äärellä -luennolta

Kokonainen lause voi toimia lauseenjäsenenä. Lauseenjäsenen saa selville esimerkiksi korvaamalla sivulause sanalla "se".

Esimerkiksi näin:

On selvää, että meidän on osallistuttava (SE on selvää) -- SUBJEKTI

Olisi mukavaa, jos kävisit (SE) -- SUBJEKTI

On epävarmaa, toteutuuko suunnitelma -- (SE) SUBJEKTI

Ei pidä unohtaa, että kaikella on hintansa (SITÄ) -- OBJEKTI

Kuulin kun puhelin soi (SEN) -- OBJEKTI

En ymmärrä, mistä tässä puhutaan (SITÄ) OBJEKTI

Pidä huolta, että pääset mukaan (SIITÄ) -- ADVERBIAALI (elatiivimuoto)

En välitä, vaikka sataa (SATAMISESTA) -- ADVERBIAALI (elatiivi)

Ei kannata välittää (siitä), suostuuko isä. (SIITÄ) -- ADVERBIAALI

Lause

kielioppien äärellä -luennolta 2017

LAUSE

-Lause

1.Yhden persoonamuotoisen verbin sisältävä “hauki on kala”

2.Elliptisesti verbitön “olen kala, en lehmä”

3.Virke t. sen osa “Kalakin äännehtii: pulipuli!”

4.myös useita tällaisia jaksoja sisältävä virke “Tästä syystä kala on kiva eläin. Eli sopiva lemmikki.”

ISKin mukaan: Verbi on olennaisin ydin lauseessa. Lause on sanojen ja lausekkeiden muodostama rakenteellinen kokonaisuus, jonka ytimenä on finiittiverbi ja jonka osien välillä vallitsee erilaisia riippuvuus- ja määrityssuhteita, esim. Lapset leikkivät pihalla, Tuulee, Kuuletko miten tuuli ulvoo? Espoossa ei anneta tarpeeksi rahaa kouluille (» § 864–).

-Virke

Ortografinen rakenneyksikkö, joka päättyy pisteeseen. Toisaalta voidaan määritellä toisinkin, esim. verbitön ilmaus tai yksittäinen sanakin.

-Lausuma

Puheen jaksot eivät aina ole finiittiverbillisiä lauseita. jaksossa voi olla vain yksi sana, lauseke, tai yksi/kaksi partikkelia.  Edustaa jotakin puhetoimintoa, esim. käsky/pyyntö.

-Lause+lause=yhdyslause

Alistus, rinnastus, yhdyslause, alisteinen lause, hallitseva lause (kts kuva luentokalvolla)

-Sivulauseet

Konjuktiolause; että, jotta, koska, kun, jos, vaikka, kuin

Relatiivilause; joka, mikä (joka viittaa edelliseen sanaan, mikä viittaa koko lauseeseen. Konkreettiseen asiaan viitataan “joka” sanalla ja abstrakteja “mikä” sanalla)

Alisteinen kysymyslause; -kO, kysymyssana

Kielioppien äärellä luento 1. Morfosyntaksia

Morfosyntaksi

“Trump kritisoi Bildissä Merkelin pakolaispolitiikkaa”

Fonologisesti: Millaisia äänteitä lainauksessa esiintyy

Morfologisesti: Esimerkiksi se että “kritisoi” imperfektin i on vartalosta poissa, ei voida välttämättä tietää onko kyseessä todella imperfekti, vai preesens.

Syntaktisesti: Sanajärjestys, esimerkiksi sanaa “Bildissä” ei voisi laittaa “Merkeli” ja “pakolaispolitiikkaa” sanojen väliin. Lauseenjäsenten suhde toisiinsa, subjekti ja objekti jne.

Syntaksi: “Syntaksi sisältää rajallisen määrä lauserakenteita, jotka ovat eräänlaisia kehikkoja. Niihin puhuja “istuttaa” sanat, joita hän samalla taivuttaa kunkin rakenteen vaatimusten mukaan morfologisen järjestelmän säännöin.Lopulta kielen fonologinen järjestelmä osoittaa, kuinka näin mudostetut lauseet on äännettävä” (Kuiri 2007)

Syntaksi tarkastelee esim sitä, miten sanoja yhdistetään lauseiksi ja missä järjestyksessä sanat voivat olla. Esim hiiret söivät kissat vai kissat söivät hiiret. SVO Subjekti verbi objekti. Myös miten sanoja voi liikutella lauseessa, ja mitä sanoja voi liikutella ja mitä ei. Millaisia osia (esim päälaiuse ja sivulause) ja jäseniä (tekijä, kokija, aika, omianisuus, kohde, väline) lauseessa on.

Morfosyntaksi

Morfo- kuvaillaan sanojen sisäistä rakennetta

Syntaksi- kuvaillaan sanojen yhdistymistä lauseiksi

Morfosyntaksi ei tee jyrkkää eroa morfologian ja syntaksin välille. Muoto- ja lauseopin yhteispeliä, esim että millaiset muodot esiintyvät eri lauseasemissa.

Tarkastelee:

-Millä perusteella sijamuoto valitaan, esim ostatko autoa/ auton.

-Rektio=pääsanan määrämuotoisuusvaatimus. Pääsana vaatii tietyssä muodossa toisen sanan.

-Kongruenssi= muotopiirteen määräytyminen toisen elementin vastaavan piirteen mukaan. Toisen sana määrää, missä muodossa toinen sana on.

Merkitys on ensisijaista! Semantiikka on keskeinen osa joka ikistä kielen tasoa.  Ilman merkitystä täydellisinkin lause voi olla ihan höpönlöpöä. Ja toisaalta epätäydellisen muotoinen lause voi olla aivan käyttökelpoinen.

Morfologia ja syntaksi

Morfologia: Morfologia eli muoto-oppi tutkii sanojen muodostusta kielen pienimmistä merkitysyksiköistä, joita kutsutaan morfeemeiksi. Morfofonologia puolestaan on morfologian yhteys äänneoppiin eli fonologiaan (wikipedia)

Syntaksi: Syntaksi (kr. σύνταξις 'kokoonpano') eli lauseoppi tarkastelee luonnollisen tai formaalin kielen merkkiyhdistelmiä (sanoja). Tietojenkäsittelytieteessä, etenkin ohjelmointikielissä, syntaksiin kuuluu varattujen sanojen ja lauseiden tunnistus. Ohjelmointikielen syntaksilla viitataan usein kielen kielioppisääntöihin (wikipedia)

Morfosyntaksi: VISK 

Foneettiset aakkoset

IPA wiki

Kansainvälinen foneettinen aakkosto (IPA) - vokaalit

	etuvokaali		keskivokaali		takavokaali
	lavea	pyöreä	lavea	pyöreä	lavea	pyöreä
suppea	i	y	ɨ	ʉ	ɯ	u
	ɪ	ʏ				ʊ
puolisuppea	e	ø	ɘ		ɤ	o
	-			-	-
puoliväljä	ɛ	œ	-		ʌ	ɔ
väljä	æ				ɑ	-
	a

Konsonantit

Artikulaatiopaikka →	Labiaali		Koronaali				Dorsaali				Radikaali				Glottaali
Artikulaatiotapa ↓	Bilabiaali	Labiodentaali	Dentaali	Alveolaari	Postalveolaari	Retrofleksi	Palataali	Velaari	Uvulaari		Faryngaali		Epiglottaali
Nasaali	m	ɱ	n			ɳ	ɲ	ŋ	ɴ
Klusiili	p b	p̪ b̪	t d			ʈ ɖ	c ɟ	k ɡ	q ɢ				ʡ		ʔ
Frikatiivi	ɸ β	f v	θ ð	s z	ʃ ʒ	ʂ ʐ	ç ʝ	x ɣ	χ	ʁ	ħ	ʕ	ʜ	ʢ	h ɦ
Approks­imantti	β̞	ʋ	ɹ			ɻ	j	ɰ
Tremulantti	ʙ		r			ɽ͡r			ʀ				я
Napausäänne	ⱱ̟	ⱱ	ɾ			ɽ			ɢ̆				ʡ̯
Lateraalinen frikatiivi			ɬ ɮ			ɭ˔̊	ʎ̥˔	ʟ̝̊
Lateraalinen appr.			l			ɭ	ʎ	ʟ
Lateraalinen nap.äänne			ɺ

SUT

wiki

Suomalais-ugrilaisessa tarkekirjoituksessa käytetään seuraavia latinalaisperäisen kirjaimiston merkkejä:

• a ä b d e f g h i j k l m n o ö p q r s š t u ü v w x y z ž (sekä c-kirjainta nurinkäännettynä).

Lisäksi käytetään muihin kirjaimistoihin kuuluvia kirjaimia:

• kreikkalaisista: α β γ δ ε η ϑ ϰ π ϱ τ φ χ ψ
• kyrillisistä: л
• puolalaisista: ł
• norjalais-tanskalaisista: æ ø
• islantilaisista: ð
• ranskalaisista: œ

Kapiteelikirjaimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kursiivityyppisellä kapiteelikirjaimella osoitetaan tavallisesti soinnillisena esiintyvän äänteen soinnittomuutta:

• A Ä Æ D Đ E I J L Ł M N R U Ü V W ϒ Л Ψ

Vakiintuneen käytännön mukaan merkitään kapiteelikirjaimilla myös sellaisia konsonantteja, jotka ovat joko soinnittomia tai puolisoinnillisia. Tällaisia tapauksia ovat varsinkin seuraavat:

• B D G Z Ž

Mikäli halutaan selvemmin erottaa konsonantin soinnittomuus ja puolisoinnillisuus, käytetään puolisoinnillisen merkkinä pistettä kapiteelikirjaimen yllä, esimerkiksi Ż.

Äänteen soinnittomuus voidaan osoittaa myös alla olevalla viivalla, esimerkiksi a b. Tätä tapaa käytetään aina o ö ø ε a ä η -äänteiden soinnittomuutta osoitettaessa.

Kahden äänteen välistä soinnitonta siirtymä-äännettä, johon voi liittyä laryngaalihälyä, merkitään H:lla. (Tämän sijalla on toisinaan käytetty nurinkäännettyä c-kirjainta: ɔ.)

Lisäksi käytetään seuraavia kapiteelikirjaimia:

• Kapiteeli-Κ = soinniton palataalinen maiskausäänne, avulsiivi (ϰ = soinnillinen).
• Kapiteeli-Τ= soinniton dentaalinen maiskausäänne (τ = soinnillinen).
• Kapiteeli-Π= soinniton labiaalinen maiskausäänne (π = soinnillinen).
• Kapiteeli-Ρ = soinniton uvulaarinen tremulantti.

ˀ-merkillä osoitetaan soinniton laryngaaliklusiili, ja
ᴤ-merkillä osoitetaan soinnillinen laryngaalispirantti.

Nurinkäännetyt kirjaimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nurinkäännetyllä vokaalimerkillä (ɒ ə ᴉ ɜ jne.) osoitetaan redusoitunutta (vajaaääntöistä) vokaalia. Redusoituneisuus voidaan osoittaa myös kirjaimen alla olevalla pienellä "koukulla" ( ˛ ) (ą ę į jne.). Tätä tapaa käytetään osoitettaessa äänteiden o u ü ᴐ ø æ redusoituneisuutta, ellei sitten niitä käännetä kyljelleen (ᴑ ᴝ ᴓ jne.)

Yhdenlaista nurinkäännettyä y-kirjainta (ɦ) käytetään soinnillisen h:n merkkinä.

Nurinkäännettyä m-kirjainta voidaan käyttää keskivokaalisen u:n merkkinä (ɯ = u̮ )

Nurinkäännetty c-kirjaimella (ᴐ) osoitetaan puoliväljä o-äänne.

Nurinkäännetty kapiteeli-C = soinniton, puoliväljä o.

Nurinkäännettyä r-kirjainta (ɹ) käytetään soinnillisen täryttömän puolitremulantin merkkinä (nurinkäännetty kapiteeli-R eli ᴚ = vastaava soinniton äänne).

Pienikokoiset kirjaimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rivin ylälaidassa olevilla pienikokoisilla kirjaimilla osoitetaan ylilyhyet švaavokaalit, siirtymä-äänteet ja yleensäkin ylilyhyet äänteet, esimerkiksi suomen kol^ome, mä^jen.

Pienikokoinen rivinylinen pisteetön kursiivikysymysmerkki ( ˀ ) osoittaa soinnitonta lujaa aluketta tai lopuketta.

Rivinalinen pienikokoinen kirjain osoittaa edellä tai jäljessä olevan äänteen aiheuttamaa sivuartikulaatiota, esimerkiksi a_o = labiaalistunut (pyöristynyt) a (a:n ja α:n välinen äänne), l_u = u-väritteinen l.

Tarkkeet eli diakriittiset merkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

• ~ osoittaa kirjaimen yllä äänteen vahvaa nasaalisuutta tai naso-oraalisuutta (esimerkiksi ã, õ ). Kirjaimen alla se osoittaa heikkoa nasaalisuutta tai naso-oraalisuutta (esimerkiksi ḛ, ḭ).
• ‹ kirjaimen alla osoittaa äänteen artikulaatiopaikan lievää takaisuutta, esimerkiksi t͔.
• › kirjaimen alla osoittaa äänteen artikulaatiopaikan lievää etisyyttä, esimerkiksi e͕.
• ^v kirjaimen yllä osoittaa konsonantin voimakasta hankaushälyisyyttä, esimerkiksi š, frikotremulantti ř.
• _v kirjaimen alla osoittaa vokaalin väljyyttä tai konsonantin höllyyttä, esimerkiksi u̬. Kirjaimen jäljessä rivin alareunassa se osoittaa äänteen huuliartikulaation lavenemista eli delabiaalistumista, esimerkiksi o_v.
• _^ kirjaimen alla osoittaa vokaalin lievää suppeutta (esimerkiksi o̭ ) ja konsonantin lievää dorsaalista liudentuneisuutta (esimerkiksi k̭ ). Kirjaimen jäljessä se osoittaa konsonantin tiukkuutta (esimerkiksi s ̭).
• ^· kirjaimen yllä osoittaa vokaalin lievää suppeutta (ė = ḙ ) tai konsonantin puolisoinnillisuutta (Ġ = puolisoinnillinen media, ṫ = puolisoinnillinen tenuis).
• . kirjaimen alla osoittaa äänteen suurta takaisuutta (ṭ = kakuminaalinen t, ẹ = taka-e ).
• ¨ kirjaimen yllä osoittaa (eräissä) tapauksissa) etuvokaalisuutta (ä ö ü) tai konsonantin interdentaalisuutta (esimerkiksi ẗ).
• .. kirjaimen alla osoittaa uvulaarisuutta (esimerkiksi k̤).
• ´ kirjaimen päällä tai jäljessä ylhäällä osoittaa konsonantin liudentuneisuutta, esimerkiksi ń, d´.
• ° kirjaimen alla osoittaa konsonantin sonanttisuutta (eli konsonanttia, joka toimii vokaalin sijassa), esimerkiksi r̥, l̥.
• ʿ kirjaimen jäljessä osoittaa klusiilin aspiraatiota, pʿ.
• ˒ osoittaa soinnillista lujaa aluketta vokaalimerkin edellä sekä puristussupistumaa, joka voi esiintyä vokaalialkuisessa sanassa, silloin kun se välittömästi seuraa vokaaliloppuista sanaa (esimerkiksi ˒eppä ˒ollu). Vokaalimerkin päällä tai jäljessä katkon yhteydessä se osoittaa puristussupistumaa (esimerkiksi liivin mⁱe˒r ‘meren’) ja oraaliklusiilin jäljessä laryngaalista lisäsulkeumaa, esimerkiksi k˒ = glottopalataalinen klusiili.
• ̮ kirjaimen alla osoittaa keskivokaalisuutta, esimerkiksi a̮, e̮.
• ̯ kirjaimen alla osoittaa, että vokaali esiintyy konsonanttisessa funktiossa, esimerkiksi i ̯.
• ˛ kirjaimen alla osoittaa konsonantin koronaalisuutta (s̨ ) ja vokaalin redusoituneisuutta (ks. nurinkäännetyt kirjaimet).
• ¸ kirjaimen alla osoittaa konsonantin post- tai labiodentaalisuutta (esimerkiksi ţ) ja labiaalikonsonantin labiodentaalisuutta eli dentilabiaalisuutta (esimerkiksi m̧).
• ₍ kirjainten välissä alhaalla osoittaa tavurajaa, esimerkiksi linja₍auto.
• ‿ sanojen välissä osoittaa, että edellisen sanan viimeinen äänne on lausefoneettisista syistä kokonaan tai osoittain assimiloitunut seuraavan sanan alkuäänteen kaltaiseksi tai päinvastoin (esimerkiksi otiη‿kädem‿pois).
• ˽ osoittaa sanojen välissä, että edellisen sanan loppukonsonantti on joutunut seuraavan sanan alkukonsonantiksi tai muodostunut sanoja yhdistäväksi geminaataksi (esimerkiksi kaupp˽ol tehtü).
• _ kirjaimen alla osoittaa äänteen soinnittomuutta, esimerkiksi a (= A), r (= R).
• _˟ kirjaimen alla osoittaa äänteen käheä- eli sameasointisuutta.
• ₊ kirjaimen alla osoittaa äänteen narinaäänisyyttä.
• ˾ kirjaimen jäljessä osoittaa, että eksploosio eli laukeama puuttuu, esimerkiksi t˾.

Äänteiden kestoasteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1. pienikokoinen kirjain rivin ylälaidassa = ylilyhyt kesto (esimerkiksi ^{a e i t})
2. ̆ kirjaimen päällä = vajaalyhyt kesto (esimerkiksi ă ĕ ĭ t̆)
3. kirjain ilman kestoa osoittavaa lisämerkkiä = lyhyt kesto (esimerkiksi a e i t)
4. ` kirjaimen jäljessä = puolilyhyt kesto (esimerkiksi a` e`)
5. ` kirjaimen päällä = puolipitkä kesto (esimerkiksi à è)
6. › kirjaimen päällä = vajaapitkä kesto (esimerkiksi a͐ e͐)
7. - kirjaimen päällä = pitkä kesto (esimerkiksi ā ē)
8. ˆ kirjaimen päällä = ylipitkä kesto (esimerkiksi â ê)

Tavujen suhteellinen paino[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

• · tavun sonanttia osoittavan kirjaimen jäljessä = pääpaino (esimerkiksi sa^.naton — voidaan merkitä myös 'sanaton).
• : tavun sonanttia osoittavan kirjaimen jäljessä = sivupaino (esimerkiksi sa^.nalli:nen — voidaan merkitä myös 'sanal,linen).