Adjektiivin monet kasvot VISK:ssa

VISK esittelee hakusanalla adjektiivi seuraavanlaiset otsikot:

1. absoluuttinen adjektiivi
2. adjektiivi
3. suhteellinen adjektiivi
4. yksilöivä adjektiivi

Lähde

Koska nämä saattavat olla olennaisia adjektiiveja pyöritteleville, niin liitän tähän tiivistelmän niistä. 

absoluuttinen adjektiivi

Absoluuttista ominaisuutta ilmaiseva adjektiivi kuten silkkinen tai kansantaloudellinen on merkitykseltään riippumaton määrittämänsä substantiivin tarkoitteesta; se kuvaa ominaisuuksia, joita entiteetillä joko on tai ei ole. Absoluuttinen adjektiivi ilmaisee mm. materiaalia (puinen), ajallista tai paikallista alkuperää (kivikautinen, savolainen), määräikää tai -kestoa (3-vuotias, 30-vuotinen) tai johonkin liittyvyyttä tai kuuluvuutta (musiikillinen, sosioekonominen, viittomakielinen). Absoluuttinen adjektiivi ei yleensä saa intensiteettimääritteitä eikä komparoidu kuin kuvallisesti käytettynä: ^?erittäin puinen, ^?puisempi. (» § 606.) Vrt. suhteellinen adjektiivi.

Lähde

adjektiivi

Adjektiivi on sanaluokkanimitys luvussa ja sijamuodossa taipuville nomineille. Ne luonnehtivat olioita, asioita, asiaintiloja tai tilanteita ilmaisemalla niiden todellisia tai kuviteltuja ominaisuuksia. Tyypilliset adjektiivit ovat suhteellisia: niillä on vertailu- eli komparaatiomuodot (pieni : pienempi : pienin) ja ne saavat intensiteettimääritteitä (oikeinmukava, hyvin kaunis) (» § 603–). Possessiivisuffiksi voi liittyä lähinnäsuhteutusadjektiiveihin kuten kaltainen, kokoinen. Adjektiivi muodostaa adjektiivilausekkeen.

Lähde

suhteellinen adjektiivi

Suhteellisia eli suhteellista ominaisuutta ilmaisevia adjektiiveja ovat sellaiset adjektiivit kuin suuri tai pieni, jotka komparoituvat (suurempi : suurin) ja saavat ominaisuuden intensiteetin astetta ilmaisevia astemääritteitä, intensiteettimääritteitä, esim. aika pieni. Monet suhteelliset adjektiivit kuvaavat objektiivisesti havainnoitavaa ominaisuutta, kuten kokoa tai ikää, joka on suhteellinen siinä mielessä, että se riippuu kuvattavasta oliosta. Esim. suuri ja pieni tai vanha ja nuori eivät sinänsä osoita, mistä absoluuttisesta koosta tai iästä on kyse, vaan vaikkapa pieni karhu voi olla suurempi kuin suuri hiiri ja nuori eläkeläinen vanhempi kuin lukion vanhin oppilas. Suhteellisia adjektiiveja ovat myös subjektiivisesti arvottavat adjektiivit kuten ihana, hirveä. Vrt. absoluuttinen adjektiivi. (» § 605.)

Lähde

yksilöivä adjektiivi

Yksilöiviä adjektiiveja eli yksilöintiadjektiiveja ovat sellaiset adjektiivit kuin ainoa, superlatiivit kuten kaunein, ihanin ja järjestysluvut kuten ensimmäinen, neljäs. Yksilöivä adjektiivi ilmaisee, että luonnehdittavalla tarkoitteella on yksiselitteinen asema: se on jossakin suhteessa ainoa, asteikon ääripäässä (superlatiivit) tai tietyssä kohdassa (järjestysluvut). Yksilöivät adjektiivit eivät komparoidu eivätkä saa intensiteettimääritettä (*ainoampi, *hyvin kaunein, *erittäin neljäs); eräät täyteyden astemääritteet ovat mahdollisia, esim. melkein paras, lähes ainoa. (» § 608.)

Lähde

Komparatiivin keinoja

Tämä lähti siitä, kun mietin onko "yksinkertaista" adjektiivi vai ei.

Ainoutta osoittavat sanat, esimerkiksi pelkkä, eivät komparoidu, eivät myöskään pronomineista johdetut (sellainen) eivätkä lukusanan sisältävät adjektiivit (kaksinkertainen, viisivuotias).Viimeksi mainituissa on kuitenkin sellaisia, joilla on erikoistunut merkitys (yksinkertainen, kaksimielinen) ja joita siksi käytetään vertailuasteissakin (yksinkertaisempi laskutoimitus, kaksimielisin vitsi).

lähde: https://www.kielikello.fi/-/komparaation-keinot-voiko-ruusukin-olla-ruusumpi-

Adverbiaalin erottaminen kongruenssilla

Tällainen tunnusmerkki on suomessa sopeutumine n (kongruenssi). Adverbit eroavat sanoista, joihin ne mahdollisesti voivat sekaantua, siinä, että ne eivät luvuss a ja sijass a kongruoi määräämänsä tai tarkoittamansa sanan kanssa; eivätkä myöskään niitä määräävät sanat kongruoi niiden kanssa sanotussa suhteessa. Edellinen seikka, se, ettei adverbi kongruoi luvussa eikä sijassa määräämänsä sanan kanssa, erottaa sen adjektiivista. Suomen kuten useiden muidenkin kielten adverbit ovat usein muodostetut adjektiiveista ja ovat sitä paitsi usein suoranaisia adjektiivin sijamuotoja. Hyvin on mon. instruktiivi, hyvällä (esim. hän ei sitä hyvällä tee) yks. adessiivi, hyvillään (esim. hän on hyvillään) mon. adessiivi, varmaan yks. illatiivi, kovaa (esim. älä kulje kovaa) yks. partitiivi, tavattoman (esim. tavattoman suuri) yks. instruktiivi.1 Milloin näistä sanoista puuttuu kongruenssi, katsotaan ne adverbeiksi. Jos taas tällaiset muodot kongruoivat (esim. hyvin aikomuksin, hyvällä mielellä, varmaan paikkaan, kovaa vauhtia) tai voisivat merkityksen pysyessä muuttumattomana kongruoida, ei niitä pidetä adverbeina, vaan adjektiivien muotoina. Toiselta puolen se seikka, ettei adverbia määräävä sana koskaan kongruoi sen kanssa, erottaa adverbin substantiivien sijamuodoista, joihin se muuten ehkä voisi sekaantua. Me käsitämme esim. sanat mielellään, hereillä,huomenna, jotka alkuaan ovat substantiivien sijamuotoja, adverbeiksi sillä perusteella, että niiden määräyssanat eivät (enää) kongruoi niiden kanssa.

Lähde: Ahlman 1933 s. 139 http://www.kotikielenseura.fi/virittaja/hakemistot/jutut/1933_137.pdf  virittäjä